PITKÄVETOVIHJEET

Meidän pitkävetovihjeet eivät ole suinkaan tarjolla vain Veikkauksen peleihin; itse asiassa vuonna 2021 suomalaiset vedonlyöjät lyövät vetonsa sisään nimenomaan netistä löytyvillä muilla vedonlyöntisivustoilla, ainakin ne, joille kertoimilla on aidosti merkitystä. On nimittäin niin, että Veikkaus ei pärjää alkuunsakaan kerroinvertailussa, ja voitollisessa vedonlyönnissähän on aina kyse siitä markkinatoppien eli parhaiden kertoimien löytämisestä.

Ylipäätään internetissä meitä pelaajia odottelevat vedonlyöntisivustot ovat monin tavoin laadukkaampia: niiden pelivalikoima on usein laajempi kuin Veikkauksella ja vedonlyöntibonukset ovat jotain sellaista, joilla pääsee etenkin niiden parhaiden bonusten kohdalla aidosti vauhdittamaan sitä pelikassan kasvatusta. Ja ei, tämän ei ole tarkoitus olla mikään Veikkauksen mollausartikkeli, vaan tässä nyt vain kaikessa yksinkertaisuudessaan käydään simppeleitä faktoja läpi, ja niissä faktoissa Veikkaus jää muiden jalkoihin.

Monesti pitkävetovihjeiden yhteydessä on tarjolla näitä edellä mainittuja vedonlyöntibonuksia. Urheilubonukset.com onkin täällä suomalaisia vedonlyöjiä varten, sillä meidän asiantunteva tiimimme on testannut nämä bonukset ja poiminut nimenomaan ne parhaat vedonlyöntibonukset talteen. Parhaissa bonuksissa kierrätysvaatimukset ovat maltillisia ja sitä kautta se pelikassan kasvatus normaalia vauhdikkaammin on siis mahdollista. Lisäksi olemme huomioineet verovapaat voitot eli valtaosa sivustoltamme löytyvistä tarjouksista on nimenomaan EU-lisenssin omaaville vedonlyöntisivustoille.

PITKÄVETO ON VAIN VEIKKAUKSEN NIMITYS – MUUALLAKIN VOI PELATA

Veikkaus lanseerasi pelin nimeltä ”Pitkäveto” vuonna 1993. Historian ensimmäinen pitkävetokohde oli silloisen jääkiekon 1. divisioonan ottelu, jossa kohtasivat Karhu-Kissat ja SaiPa, joka nykyisin pelaa Liigassa. Ottelu päättyi tasapeliin, joten ristiä pelanneet suomalaiset saivat kotiin heti maukkaan kertoimen, joka oli tarkalleen ottaen 4,70.

Pitkäveto siis liittyy sanana Veikkaukseen, koska se on heidän kehittämänsä pelimuoto, mutta kun vuonna 2021 puhutaan pitkävedosta, se on vain termi, joka on osa vedonlyöntiä, eikä se ole enää linkityksissä pelkästään Veikkaukseen. Toisin sanoen pelaajat voivat pelata tismalleen samaa pelimuotoa myös muilla vedonlyöntisivustoilla ja tällöin puhutaan usein kansankielisesti pitkävedosta.

Nykypäivänä suomalaisilla vedonlyöjillä on siis huima määrä valinnanvaraa niiltä osin, missä ne betsit lyödään sisään. Uusia vedonlyöntisivustoja ilmestyy markkinoille tasaiseen tahtiin ja se on pelkästään meidän pelaajien etu: uusien sivustojen mukaantulo markkinoille tarkoittaa nimittäin sitä, että kilpailu pelaajista on koko ajan hurjempaa ja hurjempaa, mikä taas johtaa niin parempiin kertoimiin, parempiin vedonlyöntibonuksiin, laajempaan pelivalikoimaan kuin myös esimerkiksi live stream -tarjontaan. Ja ne kelpaa ottaa haltuun lukemalla hyviä vetovihjeitä, jotka tarjoavat positiivisen odotusarvon pelattavaa.

PITKÄVETOVIHJEET – EI PELKKIÄ 1X2-KOHTEITA

Kun pitkäveto lanseerattiin Veikkauksen toimesta lähes 30 vuotta sitten, tällöin tarjolla oli pelkkiä 1X2-kohteita, joissa tarkoituksena on siis pelata joko kotivoittoa, vierasvoittoa tai tasapeliä.

Tuohon aikaan myös yhdelle vedonlyöntikupongille valittavien kohteiden määrä oli todella rajallinen eli samalle kupongille ei voinut latoa esimerkiksi kymmentä kohdetta – joskaan se nyt ei olisi ollut varsinaisesti edes järkevää. Ja rajoitettua oli myös minimimäärä kohteiden suhteen eli siinä, missä single-kohteiden pelaaminen on nykypäivänä oleellinen osa sitä voitollista vedonlyöntiä, Pitkävedon alkuaikoina minimimäärä oli kolme kohdetta, jolloin voittaminen oli luonnollisesti vaikeampaa.

Vuonna 2021 pitkävedon pelaaminen on monipuolistunut järisyttävästi niistä ensiaskeleista, jotka vuonna 1993 otettiin. Nykypäivänä pelaajat voivat veikata esimerkiksi maalimääriä, pelaajien tekemiä maali- ja pistemääriä yksittäisten otteluiden osalta, niin sanottuja Moneyline-kohteita, joissa mukaan lasketaan myös mahdollinen jatkoaika ja voittolaukauskilpailu, sekä monenlaisia muita kohteita.

Myös esimerkiksi tulosvedon eli yhden ottelun lopputuloksen veikkaaminen on yhdistettävissä pitkävetoon. Veikkaus ei tällaista mahdollisuutta tarjoa, mutta sen sijaan internetistä löytyvillä vedonlyöntisivustoilla se on mahdollista. Toisin sanoen sinulla on esimerkiksi mahdollista veikata vaikkapa Arsenal-Tottenham-ottelussa kotivoittoa ja iskeä samalle kupongille Manchester Cityn 3-1-voitto Manchester Unitedista.

Koska vedonlyönti on muuttunut näin radikaalisti tässä muutaman vuosikymmenen aikana, myös pitkävetovihjeet ovat kaikkea muuta kuin pelkästään 1X2-kohteita; pitkävetovihjeitä voi olla siis tarjolla esimerkiksi ottelun maalimääriin – käytännössä ottaen siis mihin tahansa betsattavaan kohteeseen.

MILLAINEN ON LAADUKAS PITKÄVETOVIHJE?

Laadukas pitkävetovihje on tietyssä mielessä subjektiivinen käsite, sillä mitään yhtä identtistä kuvaelmaa sille ei ole olemassa. Toisin sanoen toiset vedonlyönnin ammattilaiset luottavat isosti siihen näkemäänsä eli toisin sanoen omiin tulkintoihinsa katsomistaan otteluista, kun taas sitten toiset saattavat ratsastaa lähestulkoon alusta loppuun saakka tilastojen kautta.

Lähtökohtaisesti parhaat ilmaiset pitkävetovihjeet ovat kuitenkin yhdistelmä näitä kahta edellä mainittua tyyliä. Kun siis puhutaan vedonlyönnin ammattilaisesta, joka vihjeitä laatii, seuraa hän äärimmäisen paljon sitä sarjaa, josta hän vihjeitä iskee pöytään. Samaan aikaan hän ottaa kuitenkin edessään pönöttävät tilastot huomioon, ja osaa tulkita niitä oikealla tavalla, yhdistäen ne nimenomaan niihin omiin tulkintoihin.

Kielellisesti laadukkaat veikkausvihjeet ovat selkeitä, niitä on helppo lukea ja ne on helppo ymmärtää. Lisäksi ne toimivat oivana välineenä voitollisen vedonlyönnin opetteluun, sillä ne laajentavat esimerkiksi aloittelevan vedonlyöjän kohdalla merkittävästi sitä käsitystä siitä, mitä se voitollinen vedonlyönti ihan oikeasti on ja mitä siihen kiinni pääseminen edellyttää.

DATAA TARJOLLA VALTAVAT MÄÄRÄT

Kuten jo edellä asiaa sivusimme, laadukkaat pitkävetovihjeet perustuvat totta kai myös dataan – sen oman tulkinnan ohella. Esimerkiksi bookerit tarjoavat meille varsin päteviä tilastokokonaisuuksia, esimerkiksi head-to-head-tilastojen osalta, mikä siis tarkoittaa keskinäistä historiaa, sekä tietenkin viime aikaisten tulosten ja otteluiden osalta.

Saatavilla oleva data eli tilastot eivät kuitenkaan ole pelkästään näitä perustilastoja, jotka jokaisen on todella helppo löytää, vaan ammattilaiset eli ne parhaiden ilmaisten pitkävetovihjeiden laatijat käyttävät todella yksityiskohtaista dataa tarjoavia palveluita. Näissä palveluissa on tarjolla esimerkiksi hyvin yksityiskohtaista tietoa yksittäisten pelaajien osalta ja ylipäätään ne avaavat selkeästi paremmin niitä joukkueiden todellisia keskinäisiä voimasuhteita.

Kun siis pitkävetovihjeiden laatija lähtee tutustumaan kohteeseen, ei hän jätä ainoatakaan kiveä kääntämättä. Voitollisessa vedonlyönnissä kaiken mahdollisen arvokkaan tiedon hyödyntäminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä sitä kautta sitä pystytään tekemään paljon harkitumpi ratkaisu – esimerkiksi kohteen todennäköisyyttä laskiessa ja siten rajakertoimen ja odotusarvon määrittäessä.

PITKÄVEDON PELAAMINEN MOBIILISSA

Etenkin viime vuosien aikana mobiilipelaaminen on yleistynyt räjähdysmäisesti. Vuonna 2021 teknologia, meidän taskuista löytyvät älypuhelimet sekä huippuunsa viritetyt internet-yhteydet mahdollistavat sen, ettei laadukkaan pelikokemuksen saamiseen todellakaan vaadita enää sitä tietokoneen ääressä istumista.

Kun siis lähdet lyömään vetoa, et jää yhtikäs mistään paitsi mobiililaitetta käyttäessäsi. Esimerkiksi livevedonlyönnin parissa saat tismalleen samaa tietoa, dataa ja myöskin grafiikkaa siitä, mitä pelissä tapahtuu.

Itse asiassa mobiilivedonlyönti on jopa monin tavoin helpompaa, sillä se puhelin meillä on kuitenkin lähes poikkeuksetta aina mukana – fyysisestä sijainnista riippumatta. Parhaat ilmaiset pitkävetovihjeet hyödyntääksesi sinun ei tarvitse enää kiireen vilkkaa juosta läheiselle huoltoasemalle tai kotiin sinne tietokoneen äärelle, vaan kaikki hoituu nopeasti omalla älypuhelimella.

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

ILMAISET PITKÄVETOVIHJEET VAI MAKSULLINEN VIHJEPALVELU?

Vuonna 2021 parhaat ilmaiset pitkävetovihjeet ovat ammattilaisten laatimia, aivan kuten niissä maksullisissa vihjepalveluissa. Toki ilmaisten pitkävetovihjeiden joukkoon mahtuu enemmän niitä vihjeitä, jotka eivät ole laadultaan ihan sitä korkeinta A-luokkaa, mutta ammattilaisten tekemiä pitkävetovihjeitä on siis tarjolla myös ilmaiseksi.

Nykypäivänä maksullisuus ei ole enää mikään laadukkaan pitkävetovihjeen edellytys, eivätkä maksulliset vihjeet ole automaattisesti laadukkaita – aivan kuten ilmaiset veikkausvihjeet eivät myöskään ole automaattisesti huonoja, vaan ne voivat olla todella laadukkaita.

KANNATTAAKO PITKÄVETOVIHJEIDEN YHTEYDESSÄ OLEVAT VEDONLYÖNTIBONUKSET HYÖDYNTÄÄ?

Pitkävetovihjeiden yhteydessä törmää usein erilaisiin tarjouksiin eli vedonlyöntibonuksiin. Ne parhaat vedonlyöntibonukset kannattaa ehdottomasti hyödyntää aina, sillä ne ovat osa voitollista vedonlyöntiä.

Kun hyödynnät vedonlyöntibonukset, pääset kasvattamaan mahdollisesti pelikassaasi nopeammin ja siten myös nopeammin käsiksi suurempiin voittopotteihin. Urheilubonukset.com tarjoaa suomalaisille vedonlyöjille nimenomaan ne markkinoiden parhaat vedonlyöntibonukset, joten älä jää ihmettelemään, vaan ota niistä ihmeessä kaikki ilo irti.

MISTÄ PARHAAT ILMAISET VETOVIHJEET TUNNISTAA?

Parhaat ilmaiset vihjeet tunnistaa kaikessa yksinkertaisuudessaan laadukkaista perusteluista, joissa on osattu ottaa monipuolisesti huomioon pelattavaan kohteeseen liittyviä asioita.

Toiset vedonlyöjät luottavat vahvasti omiin näkemyksiinsä, toiset taas saatavilla olevaan dataan; kumpikaan näistä tavoista ei ole toista oikeampi, mutta parhaat vihjaajat osaavat ottaa nämä molemmat aspektit huomioon.

Jääkiekon MM-kisat 2023 otteluohjelma UUDET NETTIKASINOT Jalkapallon MM-kisat 2022 Ilmaiset vakiovihjeet